Linjanveto – Amiraalistonkadun makasiini, Amiraalistonkatu 8 TURKU
linjen vill inte att den tecknas
hen hittar inte vecket att sitta på
bara plan
…
minnet är usel drömmarnas tolk
hellre inbilla sig dem själv
skriva vad man alltid ville
och om ännu den rätta läsaren fanns
är det detsamma vad som skrivs
eller överhuvudtaget skriva alls något mera
viiva kieltäytyy tulemasta piirretyksi
hän ei löydä poimua istuakseen
vain tasoja
muisti on huono unien tulkki
parempi kuvitella unensa itse
kirjoittaa se minkä aina halusi lukea
ja jos vielä löytää oikean lukijan
on sama mitä kirjoittaa
tai kirjoittaako enää mitään
Lassi Hyvärinen: Vieras Metsä (ss 40, 52-53, Poesia, 2024) /ruots. käännös omani
Näkeminen on muistamista, öljyväri kankaalla, 200 x 300 cm 2022
Från definitioner och form till betydelse / Määritelmistä ja muodoista merkityksiin / 30.6.2025
Det tecknade hamnar på en målerisk lavering. När vi talar om teckning, hur definiera termen? Är teckningen alltid gjord på papper? Inte alltid. Är teckningen gjord med penna, med ett ”torrt” medium? Inte alltid. Är teckningen oberoende av teknik alltid ett verk format av smala streck? Det verkar så, men när är ett tjockt streck inte längre en linje? Är linjen en kroppslig definition? Det förefaller så. De sköra linjerna på ett litet papper täcke ytan likt målningen i förstoringsglaset. Alltså en fem gånger fem meters yta med 10 cm tjocka streck vore en teckning? En streckad linje är tydligt en teckning, men var går gränsen mängdmässigt sett? Måleri och teckning går att kombinera. Strecken kan vara ett mängdmässigt fragment. En linjedragning kan däremot också betyda ett politiskt ställningstagande. Vi förmår tala om politik och allt annat med blickens vokabulär.
Piirrosjälki asettuu maalauksellisen laveerauksen päälle. Piirustuksesta puheenollen, miten termin määrittelisi? Onko piirustus aina paperille tehty? Ei aina. Onko piirustus kynällä tehty, ”kuivalla” medialla? Ei aina. Onko piirustus riippumatta tekniikasta aina muodoltaan kapeiden viivojen teos? Vaikuttaa siltä, mutta miten paksu viiva ei enää ole viiva? Onko viiva kehollinen määre? Vaikuttaa siltä. Perinteisen pienen paperityön hennot viivat peittää suurennoksessa pintaa kuten maalaus. Joten viisi metriä kertaa viisi metriä kookas pinta vivoille, joiden paksuus voisi vaikka olla 10 cm, olisi piirustus? Katkoviivat ovat selkeä merkki piirustuksesta, vai onko määrällistä rajaa? Maalausta ja piirustusta voi sekoittaa. Piirrosjälki voi olla määrällisesti fragmentti. Linjanveto sen sijaan voi myös olla poliittinen veto. Politiikasta ja kaikesta muustakin voi puhua katseen sanastoilla.
Mitt verk ingår i en serie presenterad i Bergtagen-utställningen 2022, Kurtis museet för modern konst, Vasa, tillsammans med bildkonstnär och scenograf Markku Hakuri. Innan jag går vidare: nuförtiden går vi över en nästa omärklig tröskel inför en målning då vi talar om den, detta gäller även konstnären. Orsaken hittas i hur attityder och uppfattningar inom bildkonsten förändrats under årens lopp. Är en till åldern väldigt framskriden tecknare och målare, är alltså medveten om tröskeln. Det vi benämner abstrakt konst är nästan helt och hållet borta, trots att formspråket fortfarande finns att se. I den abstrakta konsten var det inte främst fråga om bildberättelser, snarare om rent formella frågor (och om en hiskelig mängd av symbolik skapad av sakkunniga, också av politik). Den långvariga erfarenheten av den abstrakta konsten som en slags waterboarding får mig att tala fokuserat på form. Liksom alla bildkonstnärer idag kan jag direkt starta med mina berättelser, även gällande mig själv. Målningen som här ställs ut presenteras lämpligast med termer från bildtolkning utan att erinra mig om mainstream av nonfigurativism: om seendets dröjsmål, frid och frihet på avstånd från världen. Konstaterar alltså endast: ” Ett trasigt nät böjs lik ett svårligen genomträngbart förhänge eller staket”.
Teokseni on osa sarjaa, jonka esittelin Taikavuori-näyttelyssä 2022, Kuntsin modernin taiteen museossa, Vaasassa, yhdessä kuvataiteilija ja lavastaja Markku Hakurin kanssa. Ennen kuin jatkan: nykyään maalauksen äärellä huomaamaton kynnys ylittyy teoksesta puhuttaessa, myös kuvataiteilijan kohdalla. Syy lienee se, miten kuvataiteeseen liittyvät asenteet ja käsitykset ovat vuosien saatossa muuttuneet. Olen hyvin varttunut piirtäjä ja taidemaalari, joten kynnys on minulle tiedossa. Abstraktiksi kutsuttu maalaustaide on lähes kadonnut, vaikka muotokieltä sinänsä löytyy. Abstraktissa taiteessa ei ollut päällisin kyse kuvallisesta kerronnallisuudesta, pikemmin puhtaasti muotokysymyksistä (ja hirveästä määrästä alan asiantuntijoiden luomaa symboliikkaa, tietenkin myös politiikkaa). Takanani on abstraktin taiteen pitkäkestoinen vesikidutuksen kokemus. Saatan siis puhua muotoon keskittyen. Kuin tänään kaikki kuvataiteilijat, voisin vain suoraan aloittaa tarinoistani, itsestänikin. Nähtäville aseteltu maalaus on nyt parasta esitellä kuvatulkinnan termein muistelematta mennyttä nonfiguratiivisen valtavirtaa: katsomisen viivettä, rauhaa ja vapautta etäällä maailmasta. Totean siis vain: ”Repaleinen verkko taipuu vaikeasti läpäistävän verhon tai aitauksen tapaan.”
Vi ser endast det vi minns – men är minnet sanning? En annan möjlig tematisering gäller de med korta streck tecknade målningarna från år 2008, då målningen ” visar skepnader snarlika våra egen skepnad, liksom våra kroppar, är blir till tecknade målningar den fiktiva Deren världen. Den moderna konstens känslighet/passion för tematiseringen av arbetsprocesser och material tillåter ännu en tematik med hjälp av materialens och processernas symbolik och metonymier. Olika arbetssätt och deras reglementen tematiserades ju redan i den gamla konstens uppdelningar och mediaval. Vem minns den nordiska måleriets prisutdelning, där förskjutningen från måleriet till fotografiet bjöd på pris (https://fi.wikipedia.org/wiki/Carnegie_Art_Award).
Näemme vain mitä muistamme – mutta, onko muisto totta? Toinen mahdollinen tematisointi kattaa katkoviivoilla piirrettyjen maalausteni aiheita vuodesta 2008 kun maalaus ”esittää hahmoja lähellä omaa hahmoamme, ikään kuin meidän ruumiimme tai maalailee piirtäen fiktiivistä Deren-maailmaa”. Modernin taiteen herkkyys/intohimo työskentelyprosessien ja materiaalien tematisoimiseen sallii vielä yhden aihepiiriin materiaalin ja prosessin symboliikan ja metonymioiden avulla. Ovathan mediavalinnat jo vanha taiteen jakoperiaate, joissa erilaiset työskentelyperinteet ja niiden säännöt tematisoituvat sellaisenaan. Kuka muistaa pohjoismaisen maalaustaidepalkinnon, jossa siirtymä maalauksesta valokuvaan saavutti palkintoja (https://fi.wikipedia.org/wiki/Carnegie_Art_Award).
Titeln för verket (Seendet är att minnas) täcker över, likt en akademisk mossa, en jättelik sten vars ruckande inte är värt besväret. Vi skrapar alltså endast på ytan. Under en lång förnöjsam erfarenhet som bildkonstlärare har jag behandlat bildmässigheten genom att skilja på termerna att se och att betrakta. Distinktionen ger möjlighen att tänka betraktandet som en sinnesförnimmelse utan färdig och entydig mening, för att inte tala om beskrivningar i ord. Erfarenheterna i konsten öppnar poesins gränslösa rum, också till förmån för det politiska ställningstagandet.
Teosnimi peittää ikään kuin akateemisen sammaleen lailla valtavaa kiveä, jota liikuttaminen ei kannata nähdä vaivaa. Raaputetaan siis pintaa. Olen kuvallisuutta käsittelevissä pohdinnoissani – taideopen pitkänpulskealla kokemuksella – erotellut kätevästi katsomisen ja näkemisen merkitykset toisistaan. Eroista saan mahdollisuuden ajatella katsomista tarkoittamaan havaintoa, johon ei vielä ole kiinnitetty yhtä merkitystä. Merkitykset saapuvat ajan ja ajatuksen myötä. Katse lepää, tyhjänä sisällöistään vasta uumoilun tilassa, vaihtoehdoista ja sanallistamisista puhumattakaan. Kokemus taiteesta avaa runouden rannattoman tilan myös poliittisesti kantaa ottavan tahdon hyväksi.
Ifall vi begränsar resonemanget till bild och konst, slipper vi att blanda ihop bildtolkningens analys med frågorna om synsinne och färgseende – vilken gränsdragning åtminstone i bildkonstutbildningen är omärklig. Orsaken till syn(sinnets) färglärans nära kontakt med estetik och konst torde handla om en tendens i den moderna konstens historia. Modern konst jämställdes med det ”vetenskapliga” långt före utbildningen för doktorsexamen och konstnärlig forskning. I vilket fall som helst motiverar färgens emergenta hopp från fysiken till konsten varkens estetiken eller tematiseringen av konstverket. Vi beundrar den klassiska målarkonsten under århundradens lopp. Är virtuositeten dock ett värde i sig? Eller är det ett instrument för konstverkets mening?
Jos rajaamme pohdinnan lähinnä kuviin ja taiteeseen, vältymme samaistamasta kuvan tulkitsemisen analyysin näkökyvyn ja värinön kysymyksiin- mikä rajaviiva on ainakin taidekoulutuksessa veteen piirretty. Syy näön (aisti) ja väriopin tiiviiseen yhteyteen estetiikan ja taiteen kanssa lienee perua modernin taiteen universaaliin kurottumisen historiasta. Moderni taide rinnastettiin ”tieteelliseen” kauan ennen taiteellisen tutkimuksen tohtorintutkintoon johtavaa koulutusta. Eittämättä värillisten ilmiöiden toisintaminen ja hallinta nojaa näkökyvyn biokemiallisiin ehtoihin. Silti värin emergenttinen hyppy fysiikasta taiteeseen ei perustele estetiikkaa tai teoksen tematisointia. Ihailemme klassista maalaustaitoa vuosisatojen saatossa. Onko taito kuitenkin arvo sinänsä? Vai väline työn tarkoituksille?
I vilket fall som helst: vi ser endast det vi vet. Vad vetande finns i färgseendet? Inbegriper förnimmandet också symboliska vanor” Minnet formar en bubbla i det som setts. Som känt är, erfarenheterna samlar på minnesspår. Vi ser bekanta skepnader i molnen. Vi uppfattar oss minnas även sådant som inte hänt oss i verkligheten. Språkets gyllene bur skiner som ett vitt fält av löften. Det visuella språket är en ikon eller metafor. Bilden jämförs med ordet, båda litar på varandra. Betraktandet och seendet översätter det visuella skeendets (produktionen och konsumtionen) olika naturer till ”sanning”.
Joka tapauksessa: näemme vain sen minkä tiedämme. Mitä tietämistä on värin havainnossa? Sisältyykö havaitsemiseen myös symbolisen tapoja? Muisti muodostaa nähdyn osalta kuplan. Tunnettua on se, että kokemus kasaa muistijälkiä. Näemme tuttuja hahmoja pilvissä. Koemme muistoiksi myös sellaista, jota ei ole meille oikeasti tapahtunut. Kielen kultainen häkki hohtaa käyttäjälleen lupausten aavana. Visuaalinen kieli on ikoni tai metafora. Kuva vertautuu sanaan, kumpikin tukeutuvat toisiinsa. Katsominen ja näkeminen kääntää visuaalisen tapahtuman (tuottamisen ja kuluttamisen) eri luonnot ”totuudeksi”.
Erfarenheten korrigerar fantasin och grundar här och där meningar till sanning. Vilken härva av språk, förnimmelse och tanke! Mitt betraktande och seende är inte endast visuella objekt. Det gäller kropp och sinne i ett med varandra. Den obemärkta tröskeln mellan medvetande och omedvetande skiktar verkligheten. Mening och tolkning utifrån bild och språk åstadkommer de mest konkreta ting, uppfattningar och inbillningar om världen. Oförnekligen förmår bild och ord förmedla medkänsla och livsvisdom, men trots allt är bild och symbol farliga likt vilka som helst vapen och gifter. Vi ser det vi minns genom ett dunkelt flor.
Kokemus korjaa fantasian ja asettaa totuudeksi lauseen siellä täällä. Mikä kielen, havainnon ja ajattelun vyyhti! Katsomiseni ja näkemiseni eivät ole pelkkää visuaalisia kohteita. Kyse on kehosta ja aistien liittymisestä yhteen. Huomaamaton kynnys tietoisen ja tiedostamattoman välillä kerrostaa todellisuutta. Kielestä ja kuvasta välittyvät lauseet ja tulkinnat tuottavat mitä kouriintuntuvampia asioita, käsityksiä ja kuvitelmia maailmasta. Vaikka emme voi kiistää että kuvat ja sanat kykenevät välittämään myötätuntoa ja elämänviisautta. kuvat ja symbolit ovat yhtä vaarallisia kuin mitkä tahansa aseet ja myrkyt. Näemme mitä muistamme hämärän harson läpi.
Markus Luiro, Hylky, 2021-22, hiili paperille 42 x 59,4 cm. Anna Nuutinen, Glooria II, 2023, tussi, 29 x 20 cm
Misha Del Val, 2025, Untitled, muste paperille, 42 cm x 29,7 cm
Långholm, Too Much Future, 2024, tatuointi nahkaan 30 x 33 cm. Melissa Mauno, Greater Steel and Wire Angel, 2025, lyijykynä ja hili, 30 cm x 15,2 cm
Alexi Johnstone, 2024, Leposaari (Encounter), kaiverrus pleksille, 154 cm x 108 cm
Sylvester Kivelä, listan välissä, 2025 lyijykynä ja Sylvester Kivelä, sängyn alla, 2024, muste valokuva- muste valokuvapaperilla sängyn alla, 30,4 cm x 23, 8 cm. paperilla, 30,4 x 23, 8 cm
Elmeri Terho, 100 metriä viivaa (pieni, versio 1), 2024, f´grafiitti paperille, 45,2 cm x 35,8 cm (kehystetty) sekä mittapyöräkynä
Samu Raatikainen, Rewind No 6, 2020, akryyli, grafiikki ja mikropallot kylmäliimauskalvolle ja alumiinille, 70 x 70 cm
Otava Metsätähti, On kesäkuu 1941, sarjasta Mitä missä Tässä on tietokoneen avulla muodostettu kuva Saturn- milloin, 2025, grafiitti talouspaperirullalle 22 cm x 14 cm. uksestä, 2025, sarjasta Mitä missä milloin, grafiitti talouspaperirullalle 14 x 22 cm
Julia Syrzistie, Grid 1, 2025, värikynä paperille, Juulia Jokinen, Star, Egg, Salmiak and Pear, 2025, värikynä paperille, 39 cm x 28,5 cm värikynä, 30,7 cm x 25 cm (kehystetty)
Heli Jauhiainen, Tähteläiset, 2024, lyijykynä paperille, Heli Jauhiainen, Vibrato, 2024, lyijykynä ja värikynä 21 cm x 21 cm paperille 21 cm x 21 cm
Heli Jauhiainen, Hautapaikka, 2024, lyijykynä ja värikynä, 21 x 21 cm
Miska Mio, Mastektomia, 2023, lyijykynä paperille, Miska Mio, Hysterektomia, 2023, lyijykynä paperille, 15 cm x 21 cm 15 cm x 21 cm
Anette Avela, Vierailija, 2025, kipsi ja muste, 17 cm x Piipa Toivonen, Metsäpalovaroitus oraville, 2025, 8 cm x 7 cm kolmiulotteinen piirros, grafiitti kartongille, 15 x 75 cm
Leena Niivuori, Lima no 2, 2023, hiilikynä ja akryyli kankaalle, 95 cm x 95 cm
Janina Haapanen, Pala ajatusta, 2020, lyijykynä luonnoskirjalla, 13 cm x 32,5 cm x 1,5 cm
Elina Hämäläinen, aina auringon / väärän puolen ja vuotaa / varjon nilkkoihin, 2024, värikynä, 65cm x 50 cm